Politiikka

Laatu-, terveys-, turvallisuus- ja ympäristöpolitiikka

Stormossen pyrkii jatkuvasti parantamaan laatu-, terveys-, turvallisuus- ja ympäristöasioiden hoitoa ja estämään toiminnastaan aiheutuvien sairauksien, onnettomuuksien ja ympäristövahinkojen syntymistä. Tämän täyttääksemme aiomme:

  • olla hiilineutraali viimeistään vuonna 2030.
  • yhdessä omistajakuntien, viranomaisten,  ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa edistää kiertotaloutta. Vuonna 2030 yhdyskuntajätteen materiaalihyödyntämisen osuus on vähintään 65 %.
  • noudattaa voimassaolevaa laatu-, terveys-, turvallisuus- ja ympäristölainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä sekä laatustandardien vaatimuksia kaikessa toiminnassamme, jossa henkilökunnallamme on osallistuva ja konsultoiva rooli.
  • kehittää palveluja siten, että asiakkaiden tarpeet tyydytetään.
  • käsitellä jätteet hyväksytyissä laitoksissa mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja taloudellisesti, käsittäen koko tapahtumaketjun keräyksestä ja kuljetuksesta käsittelyyn. Jätteet käsitellään uudelleenkäyttämällä, kierrättämällä, hyödyntämällä jäte energiana, tuhoamalla tai loppusijoittamalla.
  • jalostaa biokaasulaitoksessa käsiteltävä jäte korkealaatuisiksi lopputuotteiksi kaupallisesti hyödynnettäviksi.
  • minimoida laitostemme päästöt ilmaan, veteen ja maaperään.
  • soveltaa politiikkaamme ja ottaa laatu-, ympäristö- ja työympäristönäkökohdat huomioon investoinneissa, hankinnoissa ja ostoissa.
  • ylläpitää energiatehokasta toimintaa ja säästää raaka-aineita.
  • harjoittaa jatkuvaa kehitystyötä sekä jatkuvasti parantaa laadun, terveyden, turvallisuuden ja ympäristön johtamisjärjestelmää.
  • ylläpitää korkeaa osaamista ja jakaa tietoamme sekä tiedottaa palveluistamme.
  • säännöllisesti selvittää toimintamme tulokset julkisessa raportissa.

Työntekijöillämme tulee olla turvallinen, innovatiivinen ja terveellinen työympäristö, sekä työnantajan vastuuseen, että työntekijän omaan henkilökohtaiseen vastuuseen perustuen.